Kuka minä olen

Sinä itket, koska elämästäsi on yhtäkkiä tullut epävarmaa, kyynelten täyttämiä päiviä ja epäuskoa siitä, miksi mikään vanha ei pysy. On vain uutta ajatusta uuden perään, miljoonia ideoita ja inspiroivia esikuvia, joista kaikissa olet sinä ja he sinussa. Mitä syvemmälle olet kulkenut itseesi, sitä enemmän olet löytänyt. Vaikka tiedät kuka olet, et kuitenkaan tiedä ja olet hämilläsi kaiken sen edessä, mitä sinusta paljastuu. Sinussa on tuhat tarinaa ja kaikki maailman mahdollisuudet. Ne kimpoavat mielessäsi sinne tänne tuonne ja saavat sinut hapuilemaan sataan suuntaan yhtä aikaa. Saat mielesi hiljennettyä, sen sinä osaat mutta vain löytääksesi jälleen uuden suunnan ja varmalta tuntuvan ratkaisun. Sellaisen, joka seuraavana hetkenä sulaa epävarmuuteen ja siihen, etteivät palaset millään loksahda paikoilleen.

Sinä haluaisit, että muutkin näkevät sinut aitona. Sinä sen jo näet, mutta se on niin uusi asia, ettet oikein usko itseesi. Et usko siihen, mikä on sinun tapasi olla kanava jumalaiselle valolle, omalle elämänlahjallesi. Sinussa on kuin vimmattu halu näyttää se muillekin ja samaan aikaan tarve pysyä pienenä, ei enää kuitenkaan piilossa koska nyt jo uskallat seistä paljaana maailman edessä. Se on hyvä se, jatka tällä polulla, niin sanoo sielusi. Sinä olet jo oman itsesi ytimessä, nyt on vain kyse siitä pystytkö sitoutumaan siihen, koska se ei ole se helpoin tie. Omana itsenä eläminen ei anna enää tilaa kompromisseille, se peräänkuuluttaa rakkautta itseä kohtaan, mikä on joskus vaikeaa. On olemassa vaihtoehto, tuttu ja turvallinen, tiedät jo että vähän tylsä, mutta sellainen josta muut sinut tuntevat. Sellainen, josta saat arvostusta ja jolla on yllään yhteiskunnan hyväksymä leima. Se toinen suunta, se on arveluttava, epäilyttävä, huonosti tunnettu ja ihan kyntämätön pelto. Mutainen, märkä ja täynnä timantteja. Saappaat jalkaan, sinun työsi odottaa, juuri siellä pellossa jossa saat kädet savessa heittäytyä luomaan uutta, kaivamaan kultaa ja möyhentämään maata sieltä versovalle kasvulle.

Ne sata ideaa kyllä rauhoittuvat päässäsi ja avaavat oven sille ainoalle tielle, jota sinun on lähdettävä kulkemaan. Mielesi rauhoittuu, kun kutsut sydämesi sitoutumaan siihen, mitä sielusi on sinulle kertonut jo pitkään. Silloin maailmankaikkeuden palaset loksahtavat paikoilleen, niin nätisti ja helposti että ihmettelet, kuvittelitko kaiken sen kärsimyksen ja henkisen paineen, jota olet viime kuukaudet tuntenut. Että näinkö helppoa voi olla ratkaisun löytäminen?

Kyllä, juuri niin helppoa ja taustalla kuitenkin henkinen puhdistustyö, jossa olet tehnyt tilaa itsellesi, omalle elämällesi. Se on työtä, joka on edellyttänyt luopumista, karsimista, kiittämistä ja hyväksymistä. Kärsivällistä odotusta ja luottamusta, että asiat kyllä järjestyvät. Työtä, jossa olet koko antanut sielullesi mahdollisuuden palata kotiin, tehdä sinusta ehjän ja kauniin ja rosoisen kuningattaren, oman elämäsi valtiattaren. Siinä elämässä on tuhansia tunteita ja kyyneleet, jotka polttavat vanhasta lian pois, kirkastavat ajatukset ja saavat rakastamaan niin että maailma soi.

Luota vielä hetki, anna elämälle vielä hetki aikaa järjestää palaset kohdalleen, ei mene enää kauan. Kohta on jo helpompaa, ihan kohta näet sen mitä kohti olet kulkenut. Saat olla kärsimätön, totta kai, koska sisimmässäsi tiedät että kohta tapahtuu jotain, ratkaisevaa. Ja samalla, yritä nauttia matkasta, siitä odotuksesta joka herää kun tiedät, että tämäkin odotus on vain välivaihe, portti seuraavaan matkaan ja lukemattomiin seikkailuihin. Sinun elämääsi.

Rakkaudella,

Susanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>