Reiki Susanna Rissanen

Reiki on se voima, joka sinussa on.

Hei! Tervetuloa sivuilleni. Olen Susanna Rissanen ja teen reikityötä Kuopiossa. Opetan reikikursseja, teen reikihoitoja ja maalaan reikitauluja.

Reikityöni kulmakiviä ovat:

  • sisäinen henkinen tie,
  • byosenin oppiminen,
  • chakratyöskentely ja
  • hyvä arki.

Reiki tarkoittaa universaalia elämänenergiaa. Reiki on myös henkisen kasvun menetelmä ja tietoisuuden tie. Tämän tien kulkeminen tuo meidät luonnolliseen tasapainoon, sisäiseen rauhaan ja yhteyteen itsemme kanssa ja voimme olla se, kuka olemme.

Reiki on myös rakkautta ja siihen uskon. Uskon monimuotoiseen, sallivaan, myötätuntoiseen ja jokaisen ihmiseen toimijuutta kunnioittavaan ja tukevaan rakkauteen. Minua kiehtoo ihmisyys ja olen loputtoman kiinnostunut ja utelias tutkimaan ihmisyyttä sekä itsessäni että olemaan siinä peilinä myös muille.

TAUSTANI

Taustani on alun perin metsäalalla. Opiskelin ensin ekonomiksi, mutta jätin ne opinnot kesken ja vaihdoin metsäopintojen pariin. Tämä kutsui ehkä siksikin, että olen kasvanut maalla ja viettänyt lapsuuteni luonnon keskellä. Valmistuin Joensuun yliopistosta maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi eli metsänhoitajaksi vuonna 2001 ja sain heti töitä. Vietin metsäteollisuudessa yhteensä 15 vuotta ja sain tehdä hyvin monenlaisia hommia erilaisissa asiantuntija-, esimies- ja johtoryhmätehtävissä. Matkustin työssäni paljon, kohtasin erilaisia ihmisiä ja sain arvokasta kokemusta myös kansainvälisesti. Muistelen näitä aikoja suurella kiitollisuudella.

Toisen lapsemme syntymän aikoihin aloin miettimään, mitä tekisin ”isona”. Lähdin opiskelemaan ensin psykologiaa ja vaihdoin opinnot myöhemmin työnohjaajaopintoihin. Valmistuin työnohjaajaksi vuonna 2013 ja vielä mindfulness-ohjaajaksi vuonna 2016. Tein näitä töitä aluksi sivutoimisesti ja sitten tuli aika, jolloin irtisanouduin metsäteollisuudesta ja läksin kokeilemaan siipiäni päätoimisena yrittäjänä. Yrittäjänä olenkin tehnyt monenlaista – työnohjauksia, muutosvalmennuksia, sparrannut työyhteisöjä ja esimiehiä. Vuonna 2016 muutimme pääkaupunkiseudulta Kuopioon ja tässä yhteydessä perustin tänne franchising-yrittäjänä päihdeklinikan ja kirjoitin kirjan ”Valon etsijän päiväkirja”. Päihdetyöhön ja kirjan kirjoittamiseen sain inspiraation omasta päihdetaustastani, sillä olen raitistunut vuonna 2011. Tämä oli voimallinen kokemus korkeamman tietoisuuden ohjauksesta elämässäni. Kiitos kiitos kiitos.

REIKIN TIENI

Valon etsijän päiväkirja oli minulle portti uuteen. Vaikka olen aina ollut henkinen, koin kirjan kirjoittamisen aikana ja jälkeen isomman henkisen heräämisen. Ensin tuli sisäinen ohjaus alkaa kirjoittamaan sielun kirjeitä. Sitten löysin itseni reikikurssilta ja aloitin reikimatkani. Kävin melko nopeaan tahtiin kaikki reikikurssit ja valmistuin Reiki Masteriksi vuonna 2018.

Oma reikipolkuni on ollut toisaalta intensiivinen ja nopea, mutta myös hidas ja kärsivällisyyttä vaativa. Se on antanut minulle henkilökohtaisen kokemuksen siitä, miten suuri parantava voima rakkaudella on. Oman menneisyyteni kohtaaminen, varjotyöskentely sekä myötätunto ja anteeksianto sukupolvia taaksepäin ovat henkistä pääomaa, josta ammennan auttaessani muita.

Reikin myötä elämääni on tullut myös maalaaminen. Oma reikiopettajani Sirpa Ylhäinen opetti siihen aikaan myös Vedic art-maalausta, ja Sirpan johdolla sukelsin tähän. Kävin Vedic artin peruskurssit ja muutamia jatkokursseja ja maalasin todella paljon, tehden omaa matkaani etenkin ylisukupolvisten traumojen parantamiseksi. Kesäkuussa 2023 pidin taidenäyttelyn ”Vihitty” Kuopion pääkirjastolla. Tämän prosessin yhteydessä sain oman Reiki Art Master-vihkimykseni.

Tehtäväni on reikin avulla auttaa ihmisiä löytämään yhteys itseen sekä siihen, miten voimme tästä yhteydestä käsin luoda maailmaan kestävää hyvinvointia ja luonnollista tasapainoa, yhdessä. Yhteys luontoon on minulle tärkeä arvo ja se tarkoittaa paitsi koko maapallon kattavaa näkökulmaa, myös yhteyttä meissä olevaan luontoon, sieluun. Tämä yhteys on tasapainon, ykseyden ja yhteenkuuluvuuden tila. Olemme jokainen osa suurta kokonaisuutta.

Kaiken kaikkiaan reiki on ollut minulle henkilökohtaisesti valtavan iso apu paitsi omassa paranemismatkassani, myös ihan tavallisessa arjessa. Oma erityisherkkyyteni ja neurokirjon ominaisuuteni yhdistettynä lapsiperheen arkeen on välillä aikamoista tasapainoilua oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kanssa. Päivittäiset reikiharjoitukset ovatkin minulle kaiken a ja o. Kun olen tasapainossa itseni kanssa, voin siitä kohdasta käsin auttaa myös muita.

Opin reikistä jatkuvasti lisää opettamalla, hoitamalla ja maalaamalla sekä oman päivittäisen reikiharjoitukseni kautta. Lisäksi tutkin ja seuraan reikimaailmaa myös kansainvälisesti. Inspiroivia opettajia ovat mm. Frank Arjava Petter ja Frans Stiene.

TYÖSKENTELYTAPANI

Toimin työssäni aina asiakkaideni toimijuutta tukien ja kunnioittaen. Minulla on osaamista ja kokemusta kohdata ihmiset traumainformoidulla työotteella. Tehtäväni on auttaa jokaisen sisäisiä voimavaroja esiin ja vahvistaa sitä hyvää ja kaunista, mitä kaikissa on. Olen läsnä, keskusteleva ja myös rohkea. En kaihda puhua vaikeistakaan asioista ja monet sanovatkin, että kanssani on turvallista puhua ihan kaikesta. Ehkä se tulee myös omasta elämänkokemuksestani, johon on mahtunut monenlaista, ja sitä kautta syvää ymmärrystä ja myötätuntoa ihmisenä olemista kohtaan. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, olemme jokainen omannäköisellämme matkalla, elämässä sielun ohjaamaa elämää.

Olen intuitiivinen ja herkkä aistimaan myös hienovaraisempia tietoisuuden tasoja. Pidän tärkeänä sitä, että asiakas on aina oman elämänsä paras asiantuntija ja voin omalla intuitiivisuudellani tukea tätä.

Reikityössäni korostuu paitsi henkinen syvyys, myös psykologinen näkökulma ihmisen mieleen, identiteettikysymyksiin ja ihmissuhteisiin sekä siihen, keitä olemme osana yhteiskuntaa ja ympäröivää maailmaa. Luovilla ja intuitiivisilla menetelmillä työskenteleminen avaa asiakkaissani juuri sitä mitä reiki on – luonnollista paranemista, tasapainoa, sisäistä rauhaa, iloa ja rakkautta. Kiitos kiitos kiitos.

KOULUTUSTAUSTANI

Tässä vielä tiivistetysti koulutustaustani:

  • Maatalous- ja metsätieteiden maisteri (metsänhoitaja), Joensuun yliopisto (2001)
  • Erilaisia johtamisen ja esimiestyön koulutuksia 2002-2009
  • Viestintäpäällikön koulutus, Infor (2007)
  • Psykologian perusopinnot, Itä-Suomen avoin yliopisto (2010)
  • Työnohjaaja ja prosessikonsultti, Helsingin yliopiston täydennyskoulutuskeskus (2013)
  • Big Five-persoonallisuuskartoitusvalmentaja (2015)
  • Tunnetaitovalmentaja (2015)
  • Mindfulness-ohjaaja, Snellman kesäyliopisto (2016)
  • Reiki Master, opettajana Sirpa Ylhäinen (2018)
  • Vedic art-kursseja, opettajana Sirpa Ylhäinen (2019-2020)
  • Reiki Art Master (2023)
  • Jatkuva reikin opiskelu (inspiroivia opettajia mm. Frank Arjava Petter ja Frans Stiene)

PERHE JA ARKI

Asun ja teen töitä Kuopiossa. Olen kolmen lapsen äiti, puoliso pitkässä avioliitossa ja rakastan ihan tavallista arkea. Iloa tuottavia asioita elämässäni ovat myös suku, ystävät, metsälenkit Ukko-koiran kanssa, mökkeily, maastopyöräily ja padel.

Autan mielelläni, ota yhteyttä!

Rakkaudella,

Susanna

p. 040 594 2832

susanna.rissanen@onnivoima.fi

Löydät minut Instagramista nimellä reikisusannarissanen ja ja Facebookista Reiki Art Master Susanna Rissanen.

Työhuoneeni sijaitsee Kuopion Haapaniemellä soitteessa Aseveljenkatu 4 (kerrostalon alakerta). Ovesta löytyy reikisydän. Ovikello ei ole käytössä, tulen avaamaan oven 5 minuuttia ennen sovittua aikaa. Taloa vastapäätä on kiekollinen neljän tunnin pysäköintipaikka tai voit pysäköidä myös kadun varteen.

Maksutapoina minulla käyvät kortti, käteinen (tasaraha!), Mobile Pay ja lasku.

Lämpimästi tervetuloa Aseveljenkadulle!