Sielun kirjeet

Sielun kirjeisiin kanavoin sitä valoa, iloa ja rakkautta, mitä sielusi säteilee ❤️

Olen kirjoittanut sielun kirjeitä vuodesta 2017. Ne olivat oikeastaan ensimmäinen ”toimeksiantoni” hengen maailmasta. Jollain ihmeellisellä tavalla sanat virtaavat paperille, kun istun alas ja avauduin kanavaksi kirjeen tilaajan energialle. Tämä on aina yhtä kiitollista, pyhää ja merkityksellistä.

Olen saanut vuosien varrella useita palautteita siitä, miten kirjeen saaja palaa kirjeeseen yhä uudelleen ja uudelleen, vielä vuosienkin päästä. Sanat avautuvat eri lukukerroilla aina syvemmin, tai jokin kohta resonoikin yllättäen kuin sen lukisi ensimmäistä kertaa. Tärkeimmältä tuntuu, että kirjeen tilaajat tunnistavat sanoista itsensä. Koenkin tehtäväkseni auttaa ihmisiä tulemaan nähdyksi ja kuulluksi syvällisellä tasolla.

Ja mitä kauneutta, voimaa ja ihmeellistä valoa jokaisen sielussa onkaan. Sitä kirjeet tekevät näkyväksi!

Sielun kirje on noin neljän sivun mittainen koneella kirjoitettu teksti. Lähetän kirjeen sinulle valintasi mukaan joko kirjepostina tai sähköpostiin.

Sielun kirjeen hinta on 90 euroa (sis. alv 24 %). Maksu tapahtuu laskulla. Kirjettä tilatessasi voit esittää kysymyksiä, toiveita tai teemoja tai jättää kirjeen avoimeksi, jolloin siihen kanavoituu juuri sinulle tärkeitä asioita. Pyrin kirjoittamaan kirjeen mahdollisimman pian tilauksesta ❤️

Sielun kirjeen tilaukset ja lisätietoja:

Susanna Rissanen

p. 040 594 2832

susanna.rissanen@onnivoima.fi